torstai 11. heinäkuuta 2019

Puusavottaa

Sadetta, auringonpaistetta ja taas sadetta saatiin pyhänseutuna kun oltiin mökillä puusavotassa. No onneksi ei ollut polttavaa hellettä! Nuori mies oli kasannut aikaisemmalla reissullaan kaadetut puut ja risut paikkoihinsa, joista ne on sitten helppo käsitellä edelleen.
Ensimmäisenä työnä pojilla sitten olikin puuliiterin siivous, että kuivat puut edelliskesän pinosta saadaan pätkittynä sinne mahtumaan. No siivous hoitui nopeaan, ja pääsivät katkomaan ja kantamaan kuivat puut liiteriin. Vähän meinas sade haitata pätkimistä ja klapien tekoa, mutta työt saatiin hoidettua. Kun kuivan puun katos on tyhjä, saadaan tuoreet puut (kuvassa) pinottua sinne. Tässä vaiheessa saavat vielä odottaa pätkimistä ym. muuta käsittelyä. Nuotiota pidettiin illalla sateen keskellä, saatiin risuja turvallisesti vähemmäksi.

Olin yhteydessä aurinkopaneelien yhdysmieheen, joka taas aikoi olla yhteydessä asentajiin, jotka sitten ovat yhteydessä minuun. Mitähän tuohon sanos!!!! Kysehän oli noiden aurinkopaneelien päälle kytkeytymisestä.