maanantai 10. elokuuta 2020

Hilloaisko marjat pakkaseen?

Vuosien varrella olen mehustanut viinimarjat, karviaiset, mustikat, puolukat ym. mitä nyt on ollutkin tai osan pakastanut kokonaisina marjoina. Tuon keväisen pakastimen siivouksen aikana päätin, että tällä marjakaudella en pane marjoja sellaisenaan pakkaseen, vaan teen niistä joko sosetta tai hilloa ja pakastan ne sopivissa rasioissa. No mansikoita en soseuttanut enkä hillonnut, tykkään käyttää ne paloiteltuna.

Nyt alkaa pensasmarjat olemaan kypsiä ja poimintaa vailla. Viikonlopun aikana poimin punaisia viinimarjoja, jotka annostelin piirakkaan sopiviin annosvuokiin, kokonaisina. Punaisia jäi vielä myöhäisempään poimintaan mustien ja vihreiden kanssa.

Punaiset ja vihreät karviaiset ovat myös valmiita poimittavaksi. Niille suunnittelin hilloamista. Karviainen on kovakuorinen, ja niinpä googlailin ja löysinkin 'hillo kovakuorisista marjoista'.


Ohje on simppeli ja sopivan nopea tehdä, joten kokeilenpa tällaista ohjetta.

Hillo kovakuorisista marjoista

1 kg marjoja/hedelmiä
3-4 dl vettä
500-700 g sokeria

- Sokeri ja vesi keitetään 10 min.
- Lisää puhdistetut marjat
- Keitä miedolla lämmöllä 1/2 h kunnes marjat painuvat pinnan alle, sekoita välillä.
- Kuori vaahto, anna seoksen jäähtyä, annostele purkkeihin/rasioihin.
Voi pakastaa.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Nautittiin illan pimeydestä ja iltanuotiosta mökillä.

 

torstai 25. kesäkuuta 2020

Pientä hommaa

Tänään on lämpöä ulkona +29,8, joten suljin visusti ovet ja sain lämpötilan pysymään sisällä +25,8, se oli siedettävää. Minulla on pienoinen pelko tuota lämpötilaa kohden. Joku kesä oli oikea painajainen ja nuo muutamat päivät jotka silloin olivat todella kuumat meinasivat uuvuttaa minut. Siitä selvittiin, mutta varautuminen jäi!
Sen jälkeen ostin tuulettajan, jossa on kolme nopeutta, kyllä sillä saa jonkinlaista tuulenvirettä aikaiseksi :)

Viime viikonlopulla kun kävimme mökillä lämpöä ei ollut noin paljon ja hienoinen tuulenvire kävi järveltä. Miten ihanteellinen ilma tehdä tarvittavat toimet, vessan tyhjennys. Laitoimme uuden kompostoivan vessan paikoilleen. Hyvin mahtui, vaikka jännityksellä mitoimme pytyn leveyttä. Siinähän on kolme lokeroa joihin laitetaan tuota vessan hajusieppoa ja turvetta. Yhden lokeron tullessa täyteen pyöräytetään toinen lokero jne. Riippuu tietysti käyttäjämäärästä kuinka nopeasti lokerot täyttyy, tilaa pytyssä on 100 l. Meidän porukan ollessa kyseessä, ensimmäinen lokero ehtii jo kompostoitua kun viimeinen on täynnä.

28.6.20
Nuorella miehellä on lomaa, ja innostui lähtemään mökille, minä en lähtenyt sinne helteitä ootteleen. Nyt minä höpötän koko ajan noista helteistä....!!!
Sisäsaunan suihku on temppuillut ja tykin juuresta on tihkunut vettä lattialle. Soitin tutulle lvi-miehelle, ja tämä kävi kohta seuraavana päivänä laittamassa vessan suihkun ja samalla teki porakaivon painesäiliön ilmauksen. Painesäiliöstä oli paineet kadonneet, varmaan noiden sähkökatkojen seuraamuksena. Nyt ne ovat kunnossa.
Jossain aikaisemmassa postauksessa olen maininnut tuon mökkitien. Nyt oli yksi mökkiläinen hoitanut tielle maton ja mursketta. Toivotaan, että tuli kestävämpi tie.

maanantai 27. huhtikuuta 2020

Sunnuntait ja arjet sekaisin

Kun rupeaa oikein miettimään, miten sunnuntait ja arkipäivät ovat eronneet toisistaan? Johonkin aikaan eipä olisi kovin innostanut ruveta pakastinta sulattamaan ja sitten tietenkin pitihän se pestä, sunnuntaina. Vaikka jotain sitä tietenkin teki, mutta vähemmän aikaa vievää ja raskasta. Nyt kun kaikki muukin on outoa ja ennen kokematonta niin omat toimintatavat menevät aivan sekaisin. Että onko se millään sihdillä perattuna hyvä vai huono, sitä saapi arvuutella.

Aamulla tuli kuitenkin innostus toteuttaa pakastimen sulatus. Olin siitä kyllä jossain vaiheessa perheelle maininnut, että pitäs tuota pakastinta putsata. Viime käsittelystä oli mennyt jonkin aikaa, ja jäätä oli kerääntynyt seinämiin. Sulanut vesi olisi sitten pakastimen pohjalla ja siinähän työ olisi. Keksinpä seurata irtoavaa jäätä ja poistaa se samantien pakastimesta kun se irtosi, hyvä nyt ei tarvi riekkua laidan yli ja kuivata pakastimen pohjaa. Loppujen lopuksi pakastin tyhjeni mukavasti, ja vuosien varrella kertyneet marjat saivat lähtöpassin. Hyvä minä!

Nuorimies kävi mökillä. Kesä tulee ja järven jäät olivat liikuttaneet laituria. Muisteltiin laiturin tekovaiheita, 'jäiden ei olisi pitänyt pystyä laituriin', mutta niin vain oli laituri liikkunut. Nyt sitten sopii seurata mikä talvi laiturin romahduttaa. Ei silti, en minä tuosta laiturimallista niin välittänyt.

Tilasin taloon.com:sta kompostoivan kuivikekäymälän (100 l). Postasin tuolla aikaisemmin mökin ulkovessan nesteenpoistoputkenkorkin rikkoutumisesta. Ei saatu samallaista putkea ja korkkia. Niinpä putki tukkeutuu ja tuottaa hajua. Tässä uudessa pytyssä on lisänä tuo kompostointi, kolmella säiliöllä. Katsotaan miten se toimii

5.5.-20 posti toi lähetyksen. Hyvä, seuraava toimenpide on pytyn vieminen mökille ja sen paikalleen asentaminen!

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Torkkupeitto

Torkkupeitto on viimeisiä kokoamisia vaille. Isoäidin neliöitä, joiden koko oli 8x8 cm, meni kaikkiaan 294 kappaletta. Peiton koko valmiina on 128x184 cm. Värit; musta, punainen, lila ja vaalealila.
Torkkupeitto on valmis, reunavirkkaus tehty ja langanpäät pujoteltu. Lopputyöt veivät enimmän ajan. Peiton paino on 1.250 kg. Ei ihan olematon tullut.
Virkkasin torkkupeiton kesällä 2008. Vielä reipas kymmenen vuotta myöhemmin torkkupeitto on täysin kunnossa :)

torstai 23. huhtikuuta 2020

Käännetään katse kaktuksiin

Vuosia sitten löysin noita kaktuksia. Tosiaan löysin, niitähän oli Tokmannin hylly täynnään mitä erilaisimpia kaktuksen poikasia. Ihastuin niiden karuun ulkomuotoon ja piikkeihin joita saa sormiinsa, vaikka kuinka yrittää varoa. Ennenkaikkea niiden kestävyys oli yksi asia, mikä mulle kyllä sopi. Olin hukuttanut jo muutaman viherkasvin ja ajattelin kokeilla jotain muuta.

Vuosien kuluessa muutama kaktus kesti epämääräisen hoitoni ja sinnitteli. Niistä kasvoi omaperäisiä ja -ulokkeisia yksilöitä, joihin olen todella tykästynyt. Kokosin ne yhteen muutaman nuoremman kanssa ja hyvin näkyvät viihtyvän.
Eikä siinä kaikki. Yhtenä päivänä selailin nettikauppoja, tarkoitus oli löytää siemenkauppa, joka myy kaktuksen siemeniä. Löytyihän se kauppa, tein tilauksen ja parin-kolmen päivän päästä posti toi siemenpussin, jossa oli 40 kpl erilaisia kaktuksen siemeniä. Pussissa oli ohjeet, miten ne istutetaan ja miten kauan menee ennenkuin ne rupeavat nousemaan pintaan. Ei muuta kuin siemenet multiin ja itävyys 14-60 vrk.
- - - - - - - - - - - - - -
23.4.-20 istutus
30.4.-20 ensimmäiset pienet alut näkyvissä.
3.5.-20 itäneitä alkuja näkyy kymmenkunta.
28.5.-20 Hyvät alut, ovat vain niin samannäköisiä :)
- - - - - - - - - - - - - -
Kerron miten minulle kävi kun vuosia sitten istutin kaktuksen siemeniä.
No niin, olin istuttanut kaktuksen siemenet. Muutama siemen oli jo itänyt ja terhakkaana pienet taimet tököttivät purkissa. Kerran sitten töistä tultuani kastelin kukkia ja tottahan katselin tarkemmalla silmällä kaktuksen alkuja. Voi kauhia, ei yhtään tainta näkynyt. Siitä sitten alkoi tentti, kuka on tehnyt mitä ja milloin. Koirakin sai syytä niskoilleen. Ei mennyt perille, sitten hoksasin kysyä, että onko ollut 'pieniä vieraita'? Ja niitähän pyöri jaloissa mennen tullen, ja nämä 'pienet vieraat' olivat pienillä kynsillään nipsineet kaikki kaktuksen alut. Mitä siihen sanot, pienet vieraat olivat alle kouluikäisiä, uteliaita pikkutyttöjä. En muista, kokivatko loputkin taimet saman kohtalon, mutta eipä niitä kuitenkaan näkynyt.

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Hyvää pääsiäistä

Tämän rauhallisesti istuvan lintusen myötä,
Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä
meille jokaiselle näinä poikkeuksellisina aikoina.
Luotetaan huomiseen ❤️

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Maukasta onnistumista

Sähköhella sanoi sopimuksen irti. Liesien säätövivut eivät toimineet, vaan ampaisivat täysille vaikka säätö olisi ollut pienempikin. Lieden keraaminen taso kärsi tuosta kovasta kuumuudesta, ja poltti aikainsaatossa kaiken liesille tihkuneet jätökset kiinni pintaan. Hella oli kyllä palvellutkin hyvin, ostettu -90 luvun alussa.

Sitten sain tarpeekseni, ja marssin kodinkoneliikkeeseen. Myyjä hyökkäsi kuin hyeena kimppuun, ja sai myytyä mulle Whirlpoolin kiertoilmauunin keraamisella tasolla.

Eihän minulla ollut mitään kokemusta kiertoilmauunista. Sen olin kuullut, että sen kanssa täytyy olla tarkempi paistotoiminnoissa kuin ns. tavallisen uunin kanssa. No sitä paistotottumusta siinä hain erilaisilla paistoilla ja useampi hassun hauska paistokokemus siinä oli. Rupesihan se oikea paistotuntemus sieltä tulemaan ja kaikki oli kiinni noista ohjeista. Nyt on sitten vahva usko, että 'osaan' tuota kiertoilmauunia käyttää!

- - - - - - - - - -

Löysin blogiystävän sivuilta soodalla kohotettujen Ruisrieskojen ohjeen.
Voi että olivat maukkaita ja paistokin onnistui. Kiitos ohjeesta Nila

Soodalla kohotetut ruisrieskat

1 rkl rypsi - tai oliiviöljyä
2 dl maustamatonta jogurttia
tai turkkilaista jugurttia
2 dl ruisjauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 rkl sokeria
1/2 tl soodaa

Sekoita öljy jogurttiin
Sekoita ruisjauhot, suola, sokeri ja sooda keskenään
Sekoita kuivat aineet jogurttiseokseen
Peitä kulho kannella tai kelmulla
anna turvota 20 min. huoneenlämmössä
Lusikoi leivinpaperille noin 9 kekoa
Ripottele reilusti ruisjauhoja päälle
Taputtele toisella kädellä kekojen pinnat tasaiseksi
Paista uunissa noin 10 - 12 minuuttia
Uunin lämpötila 225 astetta

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Sitkeys palkittiin

Kyllä sitkeys palkitaan, kun antaa aikaa.....! Juttu oli sellainen, että syksyllä panin asuntoauton tori.fi:hin myyntiin. Sain kommenteja, että ei se sieltä mene, kun tuota ikääkin on sille kertynyt. Tottahan se oli, että ikää oli kertynyt vuodesta 1985, jolloin se oli otettu käyttöön. Mutta siisti se oli, ei hometta ei kosteusvaurioita, pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Aikaisempi omistaja, joka sen meille myi oli pitänyt sen suojassa, ja samoin se oli meillä suojassa. Sehän oli kesävaunu ja talvet pidettiin seisonnassa, tarkoittaa, että sillä ei ajettu talvella.

Joku kyseli tuosta kesävaunusta, mitä se tarkoittaa, eikö ole talvirenkaita? No eihän niitä talvirenkaita ole, kun vaunulla ei tarkene ajella pakkasilla, lämmitys ei riitä, koska kesävaunun tiivisteet ovat kesää varten suunniteltuja. Hauskoja ja vähemmän hauskoja kyselyjä niitä tuli, mutta pääasiassa kyselyt olivat asiallisia, ja vastaukset löysin huoltokirjasta. Yksi kyselijä kantoi huolta ja sanoi, että hän ostaa as.auton sillä ja sillä hinnalla, kun se on jo noinkin kauan ollut myynnissä, eikä ole mennyt? Vastasin, että ei mitään kiirettä, katellaan.....

Sitten tuli kiinnostunut soitto, ostajalla on tarkoitus muuttaa se museoautoksi. Näillä epävakailla jäisillä keleillä sitä ei lähtenyt kuljettamaan vaan se jäi edelleen autotalliin uuden omistajan nimissä odottamaan lämpimämpiä ja sulia kuljetusaikoja.
16.4.-20 Edit: As.auto lähti uuden omistajan mukana toisiin maisemiin. Akku oli seisonnassa tyhjentynyt, eikä auto käynnistynyt. Lupasin hankkia akun samaan hintaan. Uuden akun voimalla auto käynnistyi ensistartilla.

maanantai 2. maaliskuuta 2020

Lunta vai eikö lunta?

Eilen sunnuntaina satoi lunta. Sitä tuli monen viikon lumettomuuden jälkeen muutamia senttejä, aivan kolaamisen verran. Ajatellaan, että hyvä kun lunta tulee nyt, ja mahdollisesti vappu on lumeton!!!!

Mökillä oli myös satanut. Nuori mies tykkää ajella tuo matkan, perillä voi lämmittää tynnyrisaunaa, uida avannossa ja nauttia luonnonrauhasta. Toisaalta oli siellä tarkastettavaakin. Aikaisemmalla reissulla oli järvi pitänyt yksinpuheluaan. Nyt oli käytävä tarkistamassa jäätilannetta ja laituria, onko sillä hätää jäiden suhteen. Näyttää, että järven vesi on noussut, ja siinä samalla nostanut laituria. Rannalla on laituri liikuttanut kiinnikevalua. Onhan voimia noilla liikkuvilla jäillä!
Sähkökatkos oli muuttanut vedenpuhdistajan käynnistymisaikaa. Vähän oli säikäyttänyt nuorta miestä, kun puhdistaja oli käynnistynyt yöllä. Ei ihme että säikäytti, kyllä siitä ääni kuuluu.

Aurinkopaneelien inventteriin oli ilmestynyt vihreä valo. Olin aikaisemmin yhteydessä myyjäfirmaan tuosta inventteristä.... onko se kunnossa, kun näyttää vain keltaista error:ia.
Ohjeen mukaan valon pitäs muuttua vihreäksi jonkin ajan kuluttua kun inventteri käynnistetään. Kului viikkoja ja firmasta soitettiin ja kyseltiin, että toimiiko se? Mistä minä tiedän, että toimiiko se, keltaista näyttää. Inventteriin saa kuulemma kaukoyhteyden?, totta sitä on käytetty?
Nyt se ainakin näyttää jonkinlaista lukemaa ja valo palaa vihreänä.