sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Sisätiloissa

Kesän 2006 aikana työt rakennuksen sisällä olivat myös edenneet. Vesiputki oli liitetty painesäiliöön, takka oli asetettu paikalleen, villauksia oli tehty ja lämpöä antoi lattialämmitys takan lisäksi. Suunnitelmissa oli, että sisätöitä tehtäisiin pitkin talvea. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kun 14 vuotta perheessä ollut australianterrieri kuoli. Lemmikkimme lähtö vei rakennusintoa joksikin aikaa.

Huhti-toukokuu 2007 vaihteessa mies jatkoi sisävillauksia. Erkkerin katon villaus oli ongelmallisinta, mutta lopulta keksittiin käyttää ohutta narua pitämään villaukset paikallaan.

Katto- ja seinäpaneelit on kannettu sisälle. Ensin suunnittelimme paneelien suojaksi värillistä lakkaa, mutta päädyimme kuitenkin kirkkaaseen. Käsittely tehdään ennen paikalleenlaittamista.

Paneelien lakkausta.
Erkkerin katto on paneloitu ja työt jatkuvat parvella.
Parven lattia.
Parvi paneloitu.
Alakerran lattioiden päällystemateriaaliksi tulee 8 mm laminaatti. Nekin ovat valmiina samoin kuin keittiökalusteet. Keittiökalusteiden demostroinnin yhteydessä jääkaapille haettiin uutta paikkaa. Sehän sopii, keittiön valaistussuunnitelmiin on jo tehty muutoksia :)

2 kommenttia:

Marjatta kirjoitti...

Kyllä siinä on pähkäilemistä kerrakseen.Kun alkaa olla kalusteiden paikka ja suunnittelu mikä tulee mihinki.Meillä on vasta vanhan keittiön suunnittelua ja kalusteita katsellaan.

Rahkasammal kirjoitti...

Torstaina menen käymään mökillä, niin saan otettua tämänhetken kuvia, pitääkin sitten taas päivitellä ! ;)