maanantai 4. marraskuuta 2013

Varasto valmistui

Viimeisestä rakennuskertomuksesta on kulunut jonkin aikaa. Se ei tarkoita, etteikö mitään olisi tapahtunut sillä rintamalla, vaan en ole siitä kirjoittanut. Päärakennuksen terassinkatos on saanut peltipeitteen

Pojat tekivät varaston katon aluslaudoituksen ja siinähän naurua riitti, kumpikin ovat oikeita teoreetikoita. Hyvin työ eteni ja laudoitus tuli valmiiksi.

Peltien laitto varaston kattoon tuntui viipyvän. Lopulta otin yhteyttä samaiseen firmaan, joka laittoi rännit ja lumiesteet ym. päärakennukseen. En ehtinyt olemaan mökillä silloin kun varaston pellit laitettiin, mutta aikaisemmin annetuilla .... 'samallainen katto kuin liiterissä' ohjeilla katto oli asennettu paikoilleen. Eikä kyllä ole valittamista.
Sitten olikin enään lattian ja oven laitto. Eräänä viikonloppuna oltiin ne työt tekemässä ja siinä ne nyt ovat .... varasto ja liiteri, kuin kaksi marjaa.

Kumpaankin rakennukseen on vedetty kylläste seiniin, että home ja laho eivät pääse seinien kimppuun. Itse maalaus siirtyi tulevaan kevääseen, pitää vielä harkita väriä.

4 kommenttia:

Kirsikka kirjoitti...

Siinän ne ovat. Kyllä sitä tilaa tarvitaan . Mukava laittaa tavarat katoksen alle. Meiltä sateista maanantaita.

Marjatta kirjoitti...

Niin kuin kaksimarjaa sovussa vieritysten.Ovatpa söpöläisiä.Ei muuta kuin mietintämyssy päähän taveksi.Kesällä on helpompi lähtiä uutta projektia toteuttamaan.

Leena kirjoitti...

Mukavalta näyttä ja niin valmiilta. On kiva mennä kun kaikki on valmiina odottamassa.
Mukavaa tätä harmaata syksyä toivottelen!

Rahkasammal kirjoitti...

On se mukava kun nuo valmistui ja ovat sopivan tilavia. Hyllytilaa ei varastoon vielä laitettu, mutta eiköhän nekin hoidu pikkuhiljaa.