keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Vanha varasto - pois kuvioista

Mainitsin tuolla aikaisemmassa postauksessa vanhan varaston, että sen joutaa hävittää
Uusi varasto valmistui, hyllyt tuli tehtyä, joten vanha varasto oli tilan täytteenä tontilla. Aikoinaan kun rakennustarkastaja kävi pitämässä loppukatselmusta niin hänkin antoi varastolle purkutuomion. Kesällä purku sitten toteutettiin. Poika tarttui innolla sorkkarautaan ja rakennus hajosi alta-aikayksikön.

Hyvin poika varaston purkasi. Samassa rytäkässä rannassa ollut puupino purettiin ja kaikki kelvollinen puutavara kasattiin yhteistaapeliin. Nyt piha näyttää avaralta ja järven aallot vilkkuvat puiden lomasta.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Varaston hyllyt


Varaston hyllyt on sitten tehty, valmista tuli viime sunnuntain aikaan. Vettä satoi enempi ja vähempi koko viikonlopun. Pressua sai asetella koneiden päälle joka välissä, mutta onneksi oli sadepausseja että työt eteni. Pituutta hyllyille tuli 3x3,5 m, syvyyttä kahdelle hyllylle 55 cm, alimmaisen hyllyn syvyys on 60 cm. Hyllytilaa tuli mukavasti.

Mökille meno oli jännittävä, oli ollut noita myrskyjä ja sähkökatkoja, jännitys johtui siitä .... onko kaikki kunnossa? Kaikki oli kunnossa, vedenpuhdistajan kellolaita toimi ja vedenpuhdistaja käynnistyi oikeaan aikaan. Puita ei ollut kaatunut ja kuten kirjoitin tuossa aikaisemmin laituri oli kestänyt talven ja myrskyt.

torstai 14. toukokuuta 2015

Laituri kesti myrskyn

Kirjoitin tuolla aikaisemmin laiturin talven ja kevätmyrskyjen kestävyydestä. Jännityksellä menin mökille .... mukava oli nähdä, että laituri oli kestänyt. Noin 5 senttiä oli kävelyosa notkahtanut, mutta runko-osa oli ehjä. Järven vesi oli vieläkin korkealla ja oli 'pahimpana' aikana yltänyt laiturin runkolankkuihin asti. Täytyy vain todeta, että nuo raskaat betonilaatat pitivät sen paikoillaan. Naapurille oli käynyt kalpaten, laituri oli hajonnut ja lautoja oli pitkin järven rantoja.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Maalatut ulkorakennukset

Ulkorakennukset olivat edelleen ilman maalia ja kesä kului. Jääkö ne maalaamatta? Pojilla alkoi kesälomat ja muutama päivä yhteistä aikaa mökillä ja varasto tuli maalattua. Viikko oli helteinen, mutta urheasti nuoret miehet saivat maalin seinään.
Liiterin maalauksessa meinas tulla tenkkapoo. Vettä satoi jokaikinen päivä. Pojalla oli vielä viikko lomaa ja muutamana vähemmän sateisena päivänä tuli liiterikin maalattua.

Maali on Roslagin mahonki. Olin nähnyt tällätavoin maalattua puupintaa, eikä ollut yhtään hassumman näköistä. Nyt piha haisee tervalle, tärpätille ja vernissalle. Haju ei ole paha, ja kyllä se ajanoloon haihtuu. Maalin kuivuttua, nuo ovenpielet saavat valkoisen maalin.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Laituri

Mökille on tehty laituri. Itse en siitä ollut niinkään innostunut, mutta osa porukasta oli sitä mieltä, että ilman laituria ei voi olla. No niinpä laituri näki päivänvalon. Syy miksi en innostunut laiturista on seuraava. Aallokko iskee rajusti rantaan syys- ja kevätmyrskyjen aikaan. Pysyykö laituri siinä rytäkässä? Ja miten jäät, kuinka ne liikuttavat sitä?

Laituri on tehty pukkien päälle. Pukit on asetettu siten, että satojen kilojen betonilaatat on poikkipuiden päällä. Tällätavoin laituri asettuu tukevasti rantakivikkoon. Tekovaiheessa piti ottaa huomioon veden pinnan muutos. Senpä takia laituri näyttää olevan ilmassa, ainakin tällä hetkellä. Jos ja kun vesi nousee, kuten se on tehnyt joka syksy, laituri jää sopivasti jään päälle, toivottavasti. Talveksi sitä ei oteta pois.

Aika näyttää miten laituri kestää jäät ja myrskyt.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Mökkitie kuntoon

Mökkitielle ei olla tehty mitään. Tien reunapusikot olivat kasvaneet ja kallistuivat tielle. Tien pinta kaipasi rikon jälkeen lanausta. Eräänä päivänä oltiin naapureiden kanssa sitä mieltä, että pusikot pois ja tie lanataan. Ja niinpä työt hoituivat kohta kun tie oli sen verran kuivannut, että kantoi painavan koneen. Nyt tie on tasattu ja turvallinen.

Mangaani haisee..... vedensuodatin?

Oli kevättalvi. 'Mökillä haisee mangaani!' pojat totesivat, kun palasivat mökkireissulta. Siinä sitten pähkäilivät syytä miksi/mistä sitä hajua tulee. 'Onkohan kaivon vesi liian korkealla, se ilmastointiputki on tukossa' jne. Verkko on putken päässä, ei putkeen elukoita ole voinut mennä ja kaivonkannessa on myös ilmastointiputki.

Käynnistyikö vedensuodatin? kysyin. Vedenhuuhtelu tapahtuu joka toinen päivä, ja nämä olivat mökillä kolme päivää. Eivät olleet kiinnittäneet huomiota, sanoivat.
Vedensuodatin on siis rikki, totesin. Otatte puhdasta vettä mukaan kun menette uudelleen. Jos käytte tynnyrisaunassa niin järvestä saatte vettä, muutenkin te siellä avannossa käytte. Ei sinne viitsi mennä on niin paha haju.....! Tottahan se on, mangaani haisee kuin mätä kananmuna ja vettä ei saa käyttää talousvetenä ....

... yhteys WatManniin
Pari kuukautta kului. Sinä aikana nuoren miehen kanssa mietittiin ja katsottiin WatMan-sivujen ohjeita. Puhdistimme ejektorin, ei käynnistynyt, ajastimme kellolaitteen... kello tikitti, mutta autuaasti hyppäsi ajastuksen yli. Otin yhteyttä LVI-liikkeisiin ja kyselin ammattitaitoista henkilöä huoltamaan vedensuodattimen. Ei apua, vedensuodattimen huollon osaavaa henkilöä ei löytynyt.

Onhan vedensuodatin saatava kuntoon ja otin yhteyttä WatMannin myyntiin ja sieltä aluepäällikkö puhelimeen. Sitten rupesi tapahtumaan. Viikon päästä oli lähimmän WatMan huoltoja tekevän firman miehet mökillä.

Täyshuolto .... suodattimen tyhjennys

Vanha jauhe oli paakkuuntunut ja tässä kuvassa näkee kuinka tehokkaasti vedensuodatin puhdistaa veden .... nuo mustat alueet jauhekasassa on juuri sitä mangaania.

Laitteen pesu ja uudet jauheet

uusi digitaalinen kellolaite

painesäiliön paineistus suodattimelle sopivaksi. Ja tämä kaikki muutamassa tunnissa.

Seuraavana päivänä firmasta soitettiin ja kysyttiin laitteen toimivuutta. Vedenpuhdistaja oli juuri käynnistynyt kun soitto tuli, iloisena vein puhelimen vesihuoneen ovelle, että soittajakin kuulee vedensuodattimen huuhteluäänen. Hassu minä :)

Olen todella tyytyväinen WatMannin asiakaspalveluun.
Ja tärkein kaikesta ... mangaanin haju on häipynyt!

Aika palata mökin tunnelmiin

Nyt täytyy oikein ruveta miettimään? Joulu oltiin mökillä, kuten aikaisempinakin vuosina. Muuten mökillä ei paljoa käyty, mitä nyt pojat viettivät hiihto- ym. virkistysviikonloppuja.

Vanha selkävaiva otti vallan vuodenvaihteessa. Vaiva äityi niin pahaksi, että jumitti koko selän ja kuljin koukussa. Kävin tk:ssa ja sain lääkkeet tulehdukseen, kipuun, mahansuojaan ym. taisi olla viidet reseptit.
Sain vihjeen hyvästä jäsenkorjaajasta. Kun tulehdus laantui soitin ajan Kaustisen Jäsenkorjaukseen. Siellä kävin kahdeksan kertaa kolmen vartin hoidoissa alkutalvesta pitkälle kevääseen. Välilevyn pullistuma ja iskias vaiva, raskasta kantamusta tulee välttää, oli diaknoosi.

Eikä siinä kaikki, kun toinen kylki oli kohtalaisessa kunnossa tuli vaiva toiselle sivulle. Hammasta purren oikaisin selkää ja kävelin hitaasti. Selkä rupesi kestämään. Hoitokuurin viimeisellä käyntikerralla sain kehotuksen 'tulla heti, kun selkä rupeaa kramppaamaan, ei kannata päästää noin huonoon kuntoon kuten se oli kun tulin ensimmäisen kerran hoitoon'. Lupasin ja kiittelin. Sellainen stori.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Varasto valmistui

Viimeisestä rakennuskertomuksesta on kulunut jonkin aikaa. Se ei tarkoita, etteikö mitään olisi tapahtunut sillä rintamalla, vaan en ole siitä kirjoittanut. Päärakennuksen terassinkatos on saanut peltipeitteen.
Pojat tekivät varaston katon aluslaudoituksen ja siinähän naurua riitti, kumpikin ovat oikeita teoreetikoita. Hyvin työ eteni ja laudoitus tuli valmiiksi.
Peltien laitto varaston kattoon tuntui viipyvän. Lopulta otin yhteyttä samaiseen firmaan, joka laittoi rännit ja lumiesteet ym. päärakennukseen. En ehtinyt olemaan mökillä silloin kun varaston pellit laitettiin, mutta aikaisemmin annetuilla .... 'samallainen katto kuin liiterissä' ohjeilla katto oli asennettu paikoilleen. Eikä kyllä ole valittamista.
Sitten olikin enään lattian ja oven laitto. Eräänä viikonloppuna oltiin ne työt tekemässä ja siinä ne nyt ovat .... varasto ja liiteri, kuin kaksi marjaa.
Kumpaankin rakennukseen on vedetty kylläste, että home ja laho eivät pääse seinien kimppuun. Itse maalaus siirtyi tulevaan kevääseen, pitää vielä harkita väriä.