torstai 27. marraskuuta 2008

Ranta

Syksyllä kaivuri kävi vielä siistimässä rantaa isommista kivistä, jotka haittasivat veneen rantautumista. Ja sitämyöten tontti alkoi olla suurinpiirtein kunnossa. Niinhän me luulimme!

Rantatie
Vahinko sattui kun kaivuri oli ruoppaamassa rantaa. Yrittäessään siirtää isoa kiveä kaivurin hydrauliletku katkesi ja rannalle lensi öljyä. Kannonkosken palomiehet kävivät sitten 'siistimässä' rannan, nakkelivat turvetta rantaan ja kiville, joissa oli hydrauliöljyä. Heidän mielestään öljy haihtuu itsestään. Mutta niinpä ei käynytkään, seuraavana kesänä ilmestyi öljylauttoja veteen. Turve oli imenyt öljyn itseensä ja tarttunut rantaruovikkoon, josta se purskahteli pintaan kun rannalla käveli.

Öljy kelluu vedessä
Uimapaikka oli mennyttä. Otimme yhteyttä kunnan ympäristöhuoltoon ja sieltä määrättiin kaivuri ruoppaamaan ranta uudelleen. Aikaa kului, ja ranta oli edelleen ruoppaamatta ja lisäksi oli kesäloma-aika. Rantaa ei pystynyt käyttämään, mutta kasvustoa saattoi ihailla.

Kukat hävisivät
Lopulta kesälomakausi päättyi. Otimme uudelleen yhteyttä kunnan ympäristöhuoltoon. Johan rupesi tapahtumaan. Palopäällikön käskystä ranta piti ruopata heti ja uusi puhdas hiekka on toimitettava tilalle, vahingontekijän toimesta, ja niin kaivuri oli kohta ruoppaamassa rantaa uudelleen. Öljyhiekkaa kuljetettiin peräkärrykaupalla muualle ja uusi puhdas hiekka tuotiin tilalle.

Uusi uljas ranta
Ensimmäisen kesän kokemuksena oli myös metsästyskausi. Sorsanmetsästäjät olivat tottuneet ampumaan rannan suuntaan ja samoin hirvimiehet kävivät metsällä tonteilla, puunlatvat vain napsuivat poikki. Nyt nämä tontit oli myyty ja metsästysapajat olivat mennyttä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi oletpas sinä Marja-Leena ollut ahkera, kun tämmösenkin "osaston" olet tänne pystyttänyt:)
Ihana nimi, Rahkasammal;)
Onnea vain kovasti tällekin ja tuo ihana laulava lintunen "kultakurkku" on tännekin tiensä löytänyt:D

Mukavaa on täälläkin aina pistäytyä.

Rahkasammal kirjoitti...

Siirsin kotisivuilta tuon mökkiprojektin tänne. Eihän se vieläkään ole päättynyt, mutta jatkan näillä sivuilla. Tuo blogin nimikin viittaa metsään, aikani pohdittua tuli mieleen tuo Rahkasammal, minustakin aivan hauska!
Ja lintu kulkee mukana, on se siksi hassu lurittelija.
Lisäsin Vieraskirjankin tuohon, pistäyppä sielläkin!