keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Hellettä, hellettä ?

Taas saatiin nuo helteet. Ja täytyy sanoa, etten todellakaan nauti näistä kuumista, tuulettomista ja happiköyhistä päivistä. Muistissa on viime kesän kuuma kausi, jolloin oli monta päivää rasittavaa kuumuutta (itsellä ainakin).

Talvi meni nopeaan, ja nyt ollaan taas uudessa kesässä. Aurinkopaneelit eivät ole tuottaneet talven aikana mitään. Vaikka eipä tuota auringonpaistettakaan ole liiemmin ollut ja lumihan sen katon on peittänyt. Puita olisi pitänyt kaataa tontilta juuri tuon valon saannin takia. Puiden kaataminen jäi kesään. Tein sopimuksen, että kaataja pätkii ja kasaa kaadetut puut. Hienoa, sen jälkeen voidaan tarkentaa noiden aurinkopaneelien toimivuus. Valoa tontilla riittää, kun puut eivät ole varjostamassa.

Viime syksynä suunnittelin tuon uuden jätehuoltokriteerin täyttymistä mökillä, joten sekin tulee ajankohtaiseksi jossain vaiheessa. Näin jälkeenpäin huomaa asioita, jotka olisi voinut tehdä alunalkaen toisin. Yksi asia on sähkö! Rakentamisen alkaessa sähkö oli halvin (tai jos ei halvin niin ainakin halvimmasta päästä) energiamuoto. No nythän asia on toisin, on siirto- ja energia kulut, joten se siitä halpuudesta. Toinen asia on umpisäiliö, johon olisi saanut kaikki harmaa- ja vessan vedet. Tontilla on harmaaveden imeytyskaivot ja pakastava vessanpytty, joka toimii tietty sähköllä. Umpisäiliön tyhjennys olisi ollut vaivatonta, tämä on tuota jätehuoltoa koskevaa.

Nuori mies kävi mökillä, katsomassa että paikat on kunnossa, ja samalla otti tällaisen kuvan. Pitääkin etsiä munija :)

4 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Oikein mukavaa mökkeilykesää noissa ihanissa maisemissa!

Rahkasammal kirjoitti...

Kiitos, jännä katsoa miten maisemat muuttuu, kun puita kaadetaan. Mukavaa kesää sinulle!

Suvi Kullström kirjoitti...

Minäkään en pidä hellepäivistä ollenkaan :) hyvää kesän jatkoa Sinulle ! - Suvi -

https://suvituulinhelmeilya.blogspot.com

Rahkasammal kirjoitti...

Kiitos, samoin sinulle mukavaa kesää ja toivotaan, että ei tule sellaisia helteitä kuin viime kesänä :)