lauantai 18. syyskuuta 2010

Keinot ovat monet .... omenapiirakka

Viimeksi mökille lähtiessä sieppasin mukaan omenapussin, jonka olin saanut. En arvannut jättää pussia kotiin, kun ei ollut varmuutta kuinka kauan aikaa mökillä olen. Voinhan syödä ne sellaisenaan, jos muuta valmistetta en keksi, päättelin! Pussi oli sitten vihanneslokerossa muutaman päivän, ennenkuin rupesi tekemään mieli omenapiirakkaa. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Olin ottanut mukaan pakastemurotaikinan kotipakasteesta, mutta jogurttia tai viiliä ei ollut. Olisihan omenat voinut levittää murotaikinan päällekin ja siihen sitten kaneli ja sokeri, mutta ei oikein innostanut. Tsekkasin jääkaapin sisältöä, mitä siihen tortun päälle panisi pehmikkeeksi? Kananmunia oli. Rikoin kulhoon pari kananmunaa, joukkoon hieman vettä ja kevyt vispaus. Siitä tulikin mainio täyte eikä yhtään huonompaa kuin viili tai jogurtti. Murotaikinan päälle omenaviipaleet, inspiksellä tehty täyte, kaneli, sokeri ja uuniin 200 asteeseen niin kauaksi aikaa, että tortun pinta saa väriä. Olipa maukasta kun lisänä oli appelsiinihillo. Jos haluaa täytteestä makeampaa kannattaa lisätä muna-vesiseokseen sokeria, itse en lisännyt, oli vähemmän makeaa.

Ei kommentteja: