Tässä korona-ajassa tuo talvenselän taittuminen on jotain mitä voi odottaa. Onko sillä mitään konkreettista vaikutusta mihinkään?, ainakin se on merkki, että kevät sieltä tulee! Yötkin ovat pimeitä (voi, voi), että jätin yhdet jouluvalot terassille, ja mukavasti tuo "tähtitaivas" valaisee pimeitä iltoja.
Yksi varmoista merkeistä talvenselän taittumisesta on, että lunta on satanut jo sen verran, että selkä alkaa olemaan ylikuormitettu. Lämpömittari on näyttänyt -4 asetetta päivälämpöä. Sehän tietää, että lumi kostuu ja siihen lounatuuli päälle niin lumi lähtee sulamaan.
Mökillä on lumi lähtenyt jo liikkeelle. Liiterin räystään yli roikkuu raskas lumikieleke. Katto on sen verran jyrkkä, että kohta lumi luistaa maahan.
Samoin laiturille on kertynyt paksu lumikerros. Pyysin mökille menijää ilmoittamaan lumen vahvuuden ja eiköhän sieltä tule kuva, jossa on käytetty kumisaapasta mittana. Niinkuin siellä ei olisi ollut kunnon metrimittaakin? No lähettäjällä oli leikannut :)
Mökin piha-alue on säästynyt enimmiltä luminietoksilta, mutta näkyy siellä olevan kolattavaa.
Talvinen sininen hämärä oli vielä läsnä, vaikka sunnuntain aurinko nousi horisontin ylle.
Ja tottakai avanto oli tehty. Yön aikana vesi jäätyi ja avannon varoitusrisu oli myös hienosti jäätynyt.
Hienosti aurinko kohtaa laiturin
Kyllä sitä lunta vielä tuli, viikonpäästä otettu kuva.