Kirjoitin aikaisemmin suunnitelmista mökillä. Rakentamisesta oli kyse, vaikka onhan tuohon ilmestynyt muutakin. Mauri-kissa, joka on ottanut paikkansa talossa ja blogissa.
Monien sattumusten ja lomareissun jälkeen päästiin pystyttämään varaston kehikkoa.
Ostin varastokehikon samalta tekijältä, jolta tuli liiterin kehikkokin. Kun pystytyspäivä saatiin sovittua, ajoi Perhossa toimiva Veli-Matti Lampela apumiehensä kanssa pihaan ja kasasi reippain ottein tilavan varastorakennuksen 'raamit'. Varaston perustustyöt oli tehty edellisenä kesänä, rompooli oli painunut talven lumien alla, joten traktorimiehen ei tarvinnut kuin levittää tasoitehiekka. Hiekan päälle omat miehet asettelivat ratapölkyt oikeisiin mittoihin ja siinä oli paikka varastolle. Ts. alusta tehtiin samoin kuin liiterillekin.
Nuoret miehet lyömässä tukilankkuja lattiaan.
Varastosta tulee hieman isompi kuin liiteri, mikä oli tarkoituskin. Vanhassa varastossa olleet tavarat mahtuvat hyvin uuteen varastoon ja tilaakin jää. 'Vanhalle' on annettu purkutuomiota moneen otteeseen ja nyt sekin toteutuu.
Eihän se uuden rakentaminen varastokehikkoon jäänyt, vaan olin tilannut samaiselta tekijältä katoksen etuovelle. Eikä yhtään hassummalta näytä puisena. Katokselle on tarina. Joskus vuosia sitten olin ostanut valokatetta katoksen tarpeisiin. Kun asia tuli ajankohtaiseksi minua varoitettiin valokatteen kestävyydestä. Siinä sitten suunnitelmat muuttuivat ja tilalle tuli puinen, tukeva katos ja hyvä näin.
4 kommenttia:
Varasto on todella tärkeä!
Ja kaunis katos etuovella!
Voinkin kertoa omakohtaista kokemusta valokatteesta, meillä on sellainen terassilla, ollut tämän viisi vuotta. Noin kuukausi sitten kun täällä satoi niitä "lumipalloja" eli rakeita niin katteeseen tuli kaksi reikää, tuli myöskin naapureille! Se siitä. Sen sai kyllä korjattua, mutta kuitenkin!
Mukavaa mökkeilyä!
Tilaakin tarvitaan monenlaisille tavaroille. Tilaa ei koskaan ole liikaa. Hyvää kesän jatkoa sinulle.
Varaston suunnitelijoita on "roppakaupalla". Pääsisäänkäyntikin on saanut ehostusta. Ei muuta kuin naulain käteen. (soittele)
Leena: Tuon valokatteen rikkoutumisesta ja kuinka helposti se tapahtuu siitä minua varoitettiin. Kiitos katoksen kehusta :) Aurinkoa kesääsi.
Kirsikka: Tosi on, ettei tilaa ole koskaan liikaa. Aurinkoista kesän jatkoa sinulle :)
Marjatta: Tekijöitä 'roppakaupalla' hih! Katoksesta puuttuu kattopelti ja varastossa on vielä laittamista :)
Lähetä kommentti