perjantai 3. huhtikuuta 2020

Maukasta onnistumista

Sähköhella sanoi sopimuksen irti. Liesien säätövivut eivät toimineet, vaan ampaisivat täysille vaikka säätö olisi ollut pienempikin. Lieden keraaminen taso kärsi tuosta kovasta kuumuudesta, ja poltti aikainsaatossa kaiken liesille tihkuneet jätökset kiinni pintaan. Hella oli kyllä palvellutkin hyvin, ostettu -90 luvun alussa.

Sitten sain tarpeekseni, ja marssin kodinkoneliikkeeseen. Myyjä hyökkäsi kuin hyeena kimppuun, ja sai myytyä mulle Whirlpoolin kiertoilmauunin keraamisella tasolla.

Eihän minulla ollut mitään kokemusta kiertoilmauunista. Sen olin kuullut, että sen kanssa täytyy olla tarkempi paistotoiminnoissa kuin ns. tavallisen uunin kanssa. No sitä paistotottumusta siinä hain erilaisilla paistoilla ja useampi hassun hauska paistokokemus siinä oli. Rupesihan se oikea paistotuntemus sieltä tulemaan ja kaikki oli kiinni noista ohjeista. Nyt on sitten vahva usko, että 'osaan' tuota kiertoilmauunia käyttää!

- - - - - - - - - -

Löysin blogiystävän sivuilta soodalla kohotettujen Ruisrieskojen ohjeen.
Voi että olivat maukkaita ja paistokin onnistui. Kiitos ohjeesta Nila

Soodalla kohotetut ruisrieskat

1 rkl rypsi - tai oliiviöljyä
2 dl maustamatonta jogurttia
tai turkkilaista jugurttia
2 dl ruisjauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 rkl sokeria
1/2 tl soodaa

Sekoita öljy jogurttiin
Sekoita ruisjauhot, suola, sokeri ja sooda keskenään
Sekoita kuivat aineet jogurttiseokseen
Peitä kulho kannella tai kelmulla
anna turvota 20 min. huoneenlämmössä
Lusikoi leivinpaperille noin 9 kekoa
Ripottele reilusti ruisjauhoja päälle
Taputtele toisella kädellä kekojen pinnat tasaiseksi
Paista uunissa noin 10 - 12 minuuttia
Uunin lämpötila 225 astetta

4 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Minäkään en enään usein leivo, mutta tälläviikolla kaksi kertaa omenapiiakkaa! Hyvää alkavaa viikkoa sinulle ♥

Rahkasammal kirjoitti...

Nuo ruisrieskat olivat tosi hyviä ja nopeita tehdä. Kannattaa kokeilla. Aurinkoisia päiviä sinulle!

Nila kirjoitti...

Kiva kun tämä ohje kolahti ja kokeilit. Meillä meni saman tien kaikki. Nyt seuraavan kerran kun leivon näitä teen tuplana. Pitää hakea kaupasta ensin jugurttia. Onnea uudelle hellalle. Kiertoilmaa ei tarvitse käyttää muutakuin silloin kun haluaa paistaa useamman pellillisen kerralla. Minä käytän usein kiertoilma toimintoa juuri tämän takia.

Rahkasammal kirjoitti...

Noita syö aivan ahmimalla, ovat sen verran hyviä. Tuplana ajattelin itsekin tehdä seuraavan kerran. Kyllä tuohon hellaan alkaa tottumaan, vaikka vielä tuntuu vieraalta kun aikaisempi hella oli hyvä paistoltaan.