maanantai 4. marraskuuta 2013
Varasto valmistui
Viimeisestä rakennuskertomuksesta on kulunut jonkin aikaa. Se ei tarkoita, etteikö mitään olisi tapahtunut sillä rintamalla, vaan en ole siitä kirjoittanut. Päärakennuksen terassinkatos on saanut peltipeitteen.
Pojat tekivät varaston katon aluslaudoituksen ja siinähän naurua riitti, kumpikin ovat oikeita teoreetikoita. Hyvin työ eteni ja laudoitus tuli valmiiksi.
Peltien laitto varaston kattoon tuntui viipyvän. Lopulta otin yhteyttä samaiseen firmaan, joka laittoi rännit ja lumiesteet ym. päärakennukseen. En ehtinyt olemaan mökillä silloin kun varaston pellit laitettiin, mutta aikaisemmin annetuilla .... 'samallainen katto kuin liiterissä' ohjeilla katto oli asennettu paikoilleen. Eikä kyllä ole valittamista.
Sitten olikin enään lattian ja oven laitto. Eräänä viikonloppuna oltiin ne työt tekemässä ja siinä ne nyt ovat .... varasto ja liiteri, kuin kaksi marjaa.
Kumpaankin rakennukseen on vedetty kylläste, että home ja laho eivät pääse seinien kimppuun. Itse maalaus siirtyi tulevaan kevääseen, pitää vielä harkita väriä.
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Varasto työnalla
Kirjoitin aikaisemmin suunnitelmista mökillä. Rakentamisesta oli kyse, vaikka onhan tuohon ilmestynyt muutakin. Mauri-kissa, joka on ottanut paikkansa talossa ja blogissa.
Monien sattumusten ja lomareissun jälkeen päästiin pystyttämään varaston kehikkoa.
Ostin varastokehikon samalta tekijältä, jolta tuli liiterin kehikkokin. Kun pystytyspäivä saatiin sovittua, ajoi Perhossa toimiva Veli-Matti Lampela apumiehensä kanssa pihaan ja kasasi reippain ottein tilavan varastorakennuksen 'raamit'. Varaston perustustyöt oli tehty edellisenä kesänä, rompooli oli painunut talven lumien alla, joten traktorimiehen ei tarvinnut kuin levittää tasoitehiekka. Hiekan päälle omat miehet asettelivat ratapölkyt oikeisiin mittoihin ja siinä oli paikka varastolle. Ts. alusta tehtiin samoin kuin liiterillekin. Nuoret miehet lyömässä tukilankkuja lattiaan. Varastosta tulee hieman isompi kuin liiteri, mikä oli tarkoituskin. Vanhassa varastossa olleet tavarat mahtuvat hyvin uuteen varastoon ja tilaakin jää. 'Vanhalle' on annettu purkutuomiota moneen otteeseen ja nyt sekin toteutuu.
Eihän se uuden rakentaminen varastokehikkoon jäänyt, vaan olin tilannut samaiselta tekijältä katoksen etuovelle. Eikä yhtään hassummalta näytä puisena. Katokselle on tarina. Joskus vuosia sitten olin ostanut valokatetta katoksen tarpeisiin. Kun asia tuli ajankohtaiseksi minua varoitettiin valokatteen kestävyydestä. Siinä sitten suunnitelmat muuttuivat ja tilalle tuli puinen, tukeva katos ja hyvä näin.

tiistai 4. kesäkuuta 2013
Raskin luopua - lopultakin
Olen jossain postauksessa kirjoittanut, että panen asuntovaunun myyntiin. Nyt sen sitten sain aikaiseksi, myin sen. Päätös oli melkein extempore, parin päivän viiveellä. Olihan myyntiin aihettakin, ei ollut oikein sopivaa vetoautoa ja tuossahan se olisi omia-aikojaan seisonut. Ostaja ilmaantui kohta seuraavana päivänä kun olin sen pannut tori.fi:hin. Kysyjiäkin oli. Olin pannut lopullisen hinnan, enkä mennyt sitä laskemaan, niinpä kysyjät jäivät kysyjiksi.
Vaunu pääsi hyvään kotiin, pihavaunuksi. Hyväkin, tuon ikäiselle vaunulle. Kunnossa se oli, katsastettu ja siisti. Hyviä eläkepäiviä toivottelin, kun vaunu hävisi koivukujan päähän.
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Liiteri - maalausta vaille
13.-14.7.2012
Torstai-iltana ajelimme mökille. Puolessa matkassa poliisi toppasi ja pani puhaltamaan ja tarkasti paperit. Kaikki oli kunnossa ja matka jatkui. Peräkärryssä, tiukasti sidottuna, oli liiterin rännit. Menivät jonkinverra yli kärryn pituudessa ja olimme unohtaneet merkkilipun rännien perästä. Onneksi niidenkään kanssa ei tullut ongelmia. Hyvä näin ja pääsimme onnellisesti perille.
Perjantaina miehet tekivät alkuvalmisteluja, kolmannen oli määrä tulla illalla, töistä päästyään. Itse poikkesin keskustassa ostoksilla, vuosipäivän merkeissä. Sain taas kuluvan vuoden umpeen. Odottelin tuntemuksia, kuinka lisääntyvät vuodet painavat, mutta eipä vielä ole erikoisempia tuntemuksia tullut, hih. Otin kyllä perjantaipäivän iisimmin, enkä tunkenut itseäni rakennukselle. Poika tuli illalla.
Lauantaina alkoikin tapahtumaan. Olin aikaisemmin tilannut kaivon kehikon, suojaksi porakaivon rummulle. Tekijä soitti, että hänelle sopisi tuoda se päivällä. Kyllä se meillekin sopi, miehiä on apuna. Jonkin ajan kuluttua oli kaivon rumpu saanut puukehikon, jossa oli ilmanvaihtoputki laitettuna. Siitä olin maininnut tekijälle jo tilausvaiheessa. Ilmanvaihdon tulee toimia, koska veden tulee hapettua. Puukehikko maalataan sitten kun liiterikin maalataan. Sitten oli rännien laitto. Hyvin nuoret miehet ottivat ohjeet vastaan ja yhteisvoimin saivat rännit asetettua paikoilleen. Liiterin sisätilat ovat tilavat. Kyllä tuonne puita mahtuu. Pitäähän rakennuksessa olla ovi. Se oli tullut liiterin kehikon mukana. Pojat nostelivat ja asettelivat ovea tilaansa. Ja hyvin se siihen meni. Mitä nyt pientä muutosta täytyi tehdä, oven runkoon lisätukea. Ilta alkoi olemaan pitkällä, kun liiteri oli valmis. Hieno siitä tuli, vielä kun saa maalinsa niin jep. Laitan vielä Alppiruusun kuvan. Tarina kuuluu. On ollut kymmenkunta vuotta kukkimatta, oksat sojottaneet harallaan ja sille on luettu loppusanoja moneen otteeseen. Annas olla. Alkukeväästä olin tekemässä puutarhassa pensaiden putsausta ym. En ollut oikein innostunut vielä hävittämään tätä sojottavaa 'vahalehteä', vaan putsasin sen juuriston rajulla kädellä. Tälle kesälle se innostuikin kukkimaan. Kukkaterttuja oli kuusi. Tässä yksi ihanainen.

tiistai 10. heinäkuuta 2012
Liiteri valmistuu
10.7.2012
Viikko sitten olimme isolla porukalla tekemässä liiterin töitä. Pojat auttoivat seinien ja katon kanssa ja hommat hoituivat. Katon pohjalaudoitus oli nuorille miehille oppitunti ison naulaimen käytöstä. Lujaa pitivät laitteesta kiinni ja saivat naulaamisen sujumaan hyvin. Välistä piipahtivat maan tasalla, sitten taas tikkaille ja ylös katolle. Nuoret lähtivät sunnuntai-iltana ja me jäimme jatkamaan töitä. Maanantaina oli peltikaton teko. Ilma oli mitä kaunein ja me roikuimme katolla .... niin väärin. Hiki otsalla työnsin peltejä räystään yli .... välillä uuden pellin hakua .... ja taas pellin suunta ylöspäin. Katto saatiin tehtyä vaikka akkuporakone otti suunnan alaspäin. Onneksi ei hajonnut kun otsalleen kumahti maahan, olisi siellä toinen kone ollut jos ensimmäiselle olisi käynyt kalpaten. Muutaman kerran jouduin itsekin käymään katolla, katselimpa siinä sivussa myös maisemia. Lattia valmistui tiistaina. Ovi ja harjapellit kun vielä laitetaan niin sittenpä liiteri odottelee kyllästettä. En taida maalata liiteriä tälle kesälle, eiköhän tuo kylläste suojaa sitä talven viimoilta.

maanantai 18. kesäkuuta 2012
Kattoa ja lattiaa vaille
16.6.2012
Helteinen lauantaipäivä. Heti aamulla miehet olivat mittomassa puuliiterin pohjaa ja asettelemassa tukipuita. Raskaiden pohjapuiden siirto kävi leikiten, miehistä voimaa sen olla pitää. En kyllä itse tuppautunutkaan työmaalle ja vaan pidin turvallisen hajuraon hah hah. Eipä minua sinne kaivattukaan siksi rivakasti käytti miesten yhteispeli. Rakennuksen aloitus oli nopeaa, mitä nyt joutuivat yhdet sivulaudat halkaisemaan, liian suuren alaraon vuoksi. Sen jälkeen työ eteni kerros kerrokselta ja työnäänet kuuluivat pitkälle kello kymmeneen. Jossain välissä tavarantoimittaja joutui tuomaan yhden hirren, olipahan unohtanut tavaralähetyksestä. Se viivytti kolmisen tuntia koko hommaa. 17.6.2012
Sunnuntaina oli edelleen hieno ilma. Säätiedotus oli luvannut sadetta, mutta sitä ei kuitenkaan saatu. Päätykolmioiden saaminen paikalleen olikin sitten visainen juttu. Kävin naapurissa kyselemässä talkooväkeä, ja sainkin kaksi riuskaa miestä omien lisäksi. Neljällä miehellä oli työ hinata kolmiot paikalleen, mutta onnistui. Kiitos naapurien.
Lopuksi miehet saivat kaksistaan katon siihen pisteeseen, että peltiä puuttuu. Lattia vielä puutuu myös. Nekin laitetaan kun ehditään, pikapuoliin. Maalaaminen hoidetaan tälle kesälle.
Nuoret kävivät järvellä kokeilemassa venemoottoria, hiljainen putputus vain kuului.

perjantai 15. kesäkuuta 2012
Puuliiteri työn alle
14.6.2012
Keskiviikkona tulimme mökille, tarkoituksella aloittaa puuliiterin teko. Puutavara on valmiina pressun alla, siis ei kun töihin. Peräkärryssä oli alatukipuut. Liiterille ei tehdä pohjavalua, vaan se tulee 'hengittäväksi' alapohjasta. Siinäpä puut kuivaa, kun tuuli pääsee joka puolelta puhaltamaan sisätiloihin. Peräkärry purettiin torstaina ja lähdimme Karstulaan hakemaan täryä.
Olimme hankkineet laserin, että saa tarkat mitat ym. Mitä, eihän tuo laite toimikaan. Minkäänlaista laserviivaa/pistettä ei näy. Pahuksen kapine. Myöhemmin kuulimme, että sitä tulisikin käyttää pimeässä? niin saa kohdevalon näkymään. Ohoh, vai niin. Laseri siirtyi sivuun ja työt jatkuivat, mittalauta vatupassiin.
Itse kuljetin soraa kottikärryillä. Sadattelin mielessäni raskasta lapioimista ja kärryjen kuljettamista, mutta ei auttanut heittää hommaa kesken, kun toinen teki työt pohjan kanssa ja tarvi soraa. Siinäpä se aika kului, ja lopuksi saatoimme katsella tasattua pohjaa. Siihen on hyvä ruveta asettelemaan rakennelmaa. Nuori väki tulee perjantaina ja suunnitelmissa on, että nuorimies on apuna rungon kokoamisessa. Muitakin töitä ja hommia on, joihin saan tarttua rauhassa.

tiistai 15. toukokuuta 2012
Puuliiteri - suojaa puille
15.5.2012
En uskonut, että tuon mökin valmiiksi saattaminen vie noin paljon henkisiä voimia. Muutama päivä mökin katselmuksen jälkeen olin kaikkeni antanut, ajatus ei kulkenut ja olo oli muutenkin kuin puusta pudonneella ja välillä säikähtäneellä. Osuva kuvaus sen hetkisestä olotilasta. Nyt alkaa taas ajatus kulkemaan ja uusia suunnitelmia on. Niistähän mainitsinkin jossain aikaisemmassa postauksessa, että on katsottava liiterin paikkaa, varastoa ja kaivollekin on saatava jonkinlainen suoja. Ensimmäisenä työnä on puuliiteri. Tilasin kehikon ja muun tarvittavan puutavaran, ne toimitetaan kuun lopulla. Sitä ennen oli saatava soraa ja rompoolia, rakennuspohjan tasaamiseksi. Paikka liiterille on katsottu monin silmin. Puut kaadettiin viime mökkikäynnillä. Soitin traktorimiehelle, hän tulee tasaamaan rakennuksen pohjan. Että näin ... :)
17.5.2012
Liiterin maapohja valmistui tänään. Rompooli levitettiin ensin, saatiin tukeva ja kivenkolot täyttävä pohja. Sen jälkeen traktorimies ajoi soran ja tasoitti sen. Laitettiin lavat liiterin puutavaralle. Lapio ja harava saivat kyytiä, kun tasoittelimme traktorin jäljet pihalta :)

tiistai 1. toukokuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)