8.2.11
Syy on tuo parven reuna, koko matka on tehtävä uusiksi, paneelit on sahattu liian mataliksi ja parven lattiataso menee sen yli, noita aukkokohtia lattian ja parvenreunan yhtymäkohdassa on kummassakin päädyssä. Joutavanpäiväistä sutta ja sekundaa on tehty ja nyt niitä joudutaan korjaamaan.
Tässähän tämä aika kuluu, kun timpurin kanssa pähkäillään, miten ja millä konstilla saadaan kulmat suoraan. Portaisiin johtava tasanne oli niin pahasti vinossa, ettei suoraa kulmaa löytynyt ja niinpä timpurin oli tehtävä kokonaan uusi kehys. Ei sitä vanhaa purettu, johan ne portaatkin olisivat romahtaneet, vaan omilla konsteillaan timpuri sai kulmat suoriksi ja tulos oli hyvä.
Kun oli vähän aikaa hengähdetty, timpuri siirtyi parven toiseen päähän. Mikäs kulman muutos täällä on, tuleeko tähän lista vai? Ja samat aukkopaikat kuin tuolla toisessa päässä? Mihin kaiteiden konsolit kiinnitetään? Sanoin timpurille, että pura pois ja tee jälki siistiksi. Kaidekonsoleita tullaan mittomaan loppuviikosta ja parvenreuna on oltava korjattuna. Timpuri jatkaa parvenreunan kimpussa niin kauan, että saa sen kuntoon. Lähetän korjauslaskun edelliselle tekijälle.
Siinäpä se tämä päivä oli, suunnilleen. Mitä nyt löydettiin sähköputkenpätkä makuukamarin räystäslaudoituksesta, ei johtanut muualle kuin makuukamariin. Muistelinkin, että johto rakennuksen ulkovaloille piti olla, mutta enhän minä arvannut, että siellä vain putkenpätkä on, piilossa räystäslaudoituksessa. Jätettiin sinne, sielläpä sillä aika kuluu.
Yksi hyväkin uutinen oli, ainakin vielä. Pyysin timpuria tarkistamaan villat katon puolelta, tuosta viimeksiavatusta viistekulmasta. Ei tuntunut kosteutta, mutta ei nielaista ennenkuin tipahtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti