sunnuntai 14. helmikuuta 2021
Kohta se talvenselkä taittuu !
Yksi varmoista merkeistä talvenselän taittumisesta on, että lunta on satanut jo sen verran, että selkä alkaa olemaan ylikuormitettu. Lämpömittari on näyttänyt -4 asetetta päivälämpöä. Sehän tietää, että lumi kostuu ja siihen lounatuuli päälle niin lumi lähtee sulamaan.
Mökillä on lumi lähtenyt jo liikkeelle. Liiterin räystään yli roikkuu raskas lumikieleke. Katto on sen verran jyrkkä, että kohta lumi luistaa maahan. Samoin laiturille on kertynyt paksu lumikerros. Pyysin mökille menijää ilmoittamaan lumen vahvuuden ja eiköhän sieltä tule kuva, jossa on käytetty kumisaapasta mittana. Niinkuin siellä ei olisi ollut kunnon metrimittaakin? No lähettäjällä oli leikannut :) Mökin piha-alue on säästynyt enimmiltä luminietoksilta, mutta näkyy siellä olevan kolattavaa. Talvinen sininen hämärä oli vielä läsnä, vaikka sunnuntain aurinko nousi horisontin ylle. Ja tottakai avanto oli tehty. Yön aikana vesi jäätyi ja avannon varoitusrisu oli myös hienosti jäätynyt. Hienosti aurinko kohtaa laiturin Kyllä sitä lunta vielä tuli, viikonpäästä otettu kuva.
lauantai 9. tammikuuta 2021
Aurinko näkyy ja pikkupakkanen piristää
perjantai 8. tammikuuta 2021
Uusi vuosi - uusin tuumin
Astianpesukone sanoi sopimuksen irti jouluaattona. Kone oli hankittu melkein parikymmentä vuotta sitten, joten eipä kannata ihmetellä. Kylällä on kodinkonemyymälä ja sieltähän uudenvuoden jälkeen kävin hakemassa uuden astianpesukoneen. Palvelu on toimivaa ja ystävällistä, niinpä laittoi koneen paikoilleen ja vei vanhan koneen pois. Tarkisti vielä, että putkivuotoja ei ole ja kone toimii.
Loppiaisena ei otettu kaikkia jouluisia valolaitteita pihalta irti, vaan haluttiin jättää niitä vielä valaisemaan pimeitä öitä. On mielekkäämpää katsoa valoa, kuin pimeyttä :)
Ostin jouluksi amarylliksen. Oli mielenkiintoista seurata sen kasvua ja kukintaa. En ole mikään amarylliksen fani, joten uutena kokemuksena sekin. Nyt se on kuivattanut ensimmäisen kukkaryhmänsä, toinen on vielä voimissaan. Hyvää Uutta vuotta 2021 täällä kävijöille, luntakin on jo saatu ;)))
lauantai 28. marraskuuta 2020
Kuukausi jouluun
Uusi läppäri tuli ostettua vaikka yritin sinnitellä oston kanssa. Pöytäkonetta ei kannata ruveta kuljettamaan mökille. Nyt sai edullisia ostoja noiden tarjousviikkojen takia, niinpä minuakin onnisti. Asusin koneen laitatin käyttökuntoon perusohjelmineen. Nyt lisään tarvitsemani ohjelmat ja se on siinä.
Mökin sähköt katkeilevat melko usein. Vähänkin myrskyisellä ilmalla Elenialta tulee viesti, että 'sähkökatko.... ja sähkökatko päättynyt.... ' Viime käynnillä nuori mies otti kuvan, että Muuntamo on Elenian suunnitelmissa. Iso kaapelikerä oli ilmestynyt erään mökin tienhaaraan. Eikai ne tuohon kivikkoon rupea kaapelia upottamaan(??) pähkäilimme pojan kanssa. No asia selvisi, kun soitin ilmoitusplakaattiin merkitylle yhteyshenkilölle. Sen mukaan keväällä vetävät/pystyttävät muuntamon tonttialueen reunalle, näin tulee katkojen käyttötoiminta lyhyemmälle matkalle..... tai jotain näin!
sunnuntai 22. marraskuuta 2020
Uusia käyttöjä, vanhoja hyödyntäen
Sitten sytytti. Pyysin kokouksen vetäjää laittamaan Skype yhteydet kuntoon, jotta voin osallistua kokoukseen kotoa Skypen kautta. Niinhän se kokous meni ja kaikki asiat tuli käsiteltyä. Kokousasiakirjat sihteeriltä sähköpostiin, pankin asiointi ym. yhteydet netin kautta, tunnistuskuvat kameran kautta sähköpostiin ja mitä vielä? Kokous oli asiallinen ja turhat turinat jäivät pois, ainakin minulta kun suljin Skypen !
lauantai 21. marraskuuta 2020
Aurinko laskee länteen
Yksi kaunis päivä, sitten se tapahtui ja tiedostot oli ottamatta. Googletin (vanhalla pöytäkoneella) tuulettimesta, pölystä ja mistä lie. Putsasin pölyt, mutta eipä se mitään auttanut. Nyt läppäri on hyllyllä ja mihinkään en sitä ole viemässä, tulee maltaita maksamaan ja saa kohta uuden korjaushinnalla. Onhan sillä kyllä ikääkin, yli puoli kymmenestä. Nyt käytän Windows 7:sta pöytäkoneella. Tämäkin on toistakymmentä vuotta ollut varakoneena, ja jouduin hakemaan ohjelmia ja ajureita, että tästä tulisi ajanmukainen. Hyvin tämä tuntuu toimivan.
torstai 5. marraskuuta 2020
Joulua ootellessa
Illat ovat todella pimeitä ja musta maa imee kaiken valon. Ei ole yhtään mukavaa illalla kun valot sammuu ja katsot pimeyttä. Kaipaa jonkinlaista valon pilkahdusta.
Kaivoin esiin joskus ostetun 3:lla AA-patterilla toimivan valonauhan ja ovaalin muotoisen lasipurkin.
Lasipurkkiin laitoin kynttilähiekkaa (punaista raetta), leikkasin joskus ostamistani tekokukista kukkaoksia ja kahden kukkatuen varaan pujottamani valonauhan. Patterirasian sain piiloon kynttilähiekan alle. Tuli aivan hauska :)
sunnuntai 25. lokakuuta 2020
Vaihdettiin talviaikaan .....
Nyt ollaan sitten taas talviajassa. Loppukesä meni omia aikojaan, en saanut oikeastaan mitään aikaan. 'Mitähän minun olisi pitänyt saada aikaan?' kysyn itseltäni nyt kun luin tuon kirjoittamani lauseen. Muistuu mieleen työpaikkalääkärin sanat kun hän vuosia sitten määräsi minut sairaslomalle, ja minä tietenkin sanomaan, etten minä voi jäädä sairaslomalle kun minun pitää tehdä joku työ, joka oli tekemättä. No lääkäri katsoi minua silmiin ja sanoi, 'kuulkaas nyt rouva, teidän ei pidä tehdä yhtään mitään'. Hän kirjoittaa sairaslomalapun. Nuo lääkärin sanat olivat totisen totta, meidän ei pidä tehdä mitään ohi oman itsemme. Se ei tarkoita, että jätämme muut huomiotta, elämme kuin ennenkin, mutta emme unohda itseämme. Annamme itsemme itsellemme.
Muutaman kerran kävin mökillä. Nuori mies sitä vastoin on ollut siellä useana viikonloppuna. Tässä pari muistoa kuvina.



















